Reissukertomus: Pyörällä Mikkelistä Kolille

Aloitin 3 viikon kesäloman heinäkuun alussa vailla mitään suunnitelmaa lomatekemisestä. Mielessä oli pyörinyt jo pidemmän aikaa maastopyörävaellus Etelä-Suomessa Peltsin tyyliin, mutta varusteiden puutteen takia se ajatus sai jäädä. Jotain pyöräilyä teki kuitenkin mieli tehdä, joten aloin suunnitella muutaman päivän reissua cyclocross-pyörällä itäiseen Suomeen pieniä teitä pitkin.

Yksityiskohdat hioutuivat lopullisiksi ensimmäisellä lomaviikolla. Lähtö tulisi olemaan tiistaina 17.7. ja reissun kesto olisi 4 päivää. Reitti kulkisi Mikkelistä Savonlinnan kautta Joensuuhun ja sieltä Enon, Lieksan ja Nurmeksen kautta Pielinen pohjoispuolelta kiertäen Kolille. Kuljetuskapasiteetista huolehti uudemman muodin mukainen kokoelma ns. bikepacking-laukkuja satulan taakse ja vaakaputken ylä- ja alapuolelle.

Päivä 1: Mikkeli-Kerimäki 170,4 km

Reissuviikosta povattiin huippuhelteistä, joten päätin lähteä matkaan aamulla klo 7. Ensimmäinen etappi suuntautui Anttolan kautta kohti Puumalaa. Kauaa ei aamun viileys kestänyt, sillä jo aamulla klo 8.30 oli lämpötila kohonnut hellelukemiin. Onneksi liikenne tiellä 62 oli rauhallista tiistaiaamuna, joten matkaa sai taitaa rauhassa mäkisellä tiellä.

Tankkasin vesipullot täyteen Sahanlahdessa ja ajoin Puumalaan aamun toiselle aamupalalle klo 10. Puumalasta palasin hieman takaisin päin ja lähdin nousemaan pohjoiseen kohti Sulkavaa. Tie oli mukavan hiljainen, tosin päällyste oli paikoin melko huonossa kunnossa. Sulkavalla oli todella paljon ihmisiä liikenteessä ja näin vilaukselta myös pari pitkänmatkan pyöräreissaajaa. Uitonvirran varrella maistui lihapasteija ja kokis, jonka jälkeen Sulkava jäi taakse ja matka jatkui kohti Savonlinnaa tietä 435 ja 14.

Sää oli tässä vaiheessa jo todella kuuma ja nesteytyksestä joutui pitämään erityistä huolta. Vesipulloja piti täyttää aina kun mahdollisuus vastaan tuli. Liikenne tiellä 14 oli melko runsasta eikä tien laitaa ajaminen mitään nautintoa ollut, mutta Savonlinna tuli kuitenkin vastaan ennen pitkää. Laitaatsalmen siltatyömaa aiheutti lievää hämmenystä puutteellisine tiemerkintöineen, mutta sen jälkeen pyöräteitä pitkin pääsi rullaamaan satamaan, missä pieni lepotauko ihmisvilinää ihmetellen. Savonlinnan Hesburgerissa söin ison burgeriaterian kaikessa rauhassa ja jatkoin sitten rantaraitille kuvailemaan Olavinlinnaa ja maisemia.

Päivän kääntyessä jo iltapuolelle suuntasin kohti Kerimäkeä kaupan kautta. Burgeriaterian vauhdittamana taivalsin hyvää vauhtia pyörätietä pitkin aina Joensuuntien risteykseen asti ja siitä vielä viimeiset kilometrit majoitukseen Kerimäelle. Jaloissa oli vielä runsaasti puhtia jäljellä ja veikkaan että 200 kilometriä, jopa 250 olisi mennyt kevyesti viilenevää iltaa kohti.

Päivä 2: Kerimäki-Joensuu 164,4 km

Hikisen yön jälkeen söin aamupalan pakkasin laukut Kerimäellä ja lähdin noin klo 7.30 ajelemaan kohti pohjoista. Lähtiessä oli tietysti käytävä katsomassa maailman suurinta puukirkkoa Kerimäellä. Niin aikaisin aamulla ei sisään vielä päässyt, mutta olihan se valtavan kokoinen ja hienon näköinen, kun sitä pihalta töllisteli.

Pyörän keula kohti pohjoista ja seuraava välietappi olisi Savonranta. Tie oli huonokuntoinen, mutta tarjoili ihan idyllisiä maisemia, jotka sen kuin paranivat Savonrantaa lähestyttessä. Savonranta oli vielä unessa, kun saavuin paikalle eikä juuri mikään paikka ollut auki. Ajoin Viking Cafen portaille syömään edellisestä majoituksesta yli jääneitä eväitä ja lähdin jatkamaan kohti Liperiä ja Joensuuta. Reittivaihtoehtoina oli asvalttia pitkin kulkeva hieman kiertävä reitti tai suorempi ja soratietä sisältävä vaihtoehto.

Alkuperäinen reittisuunnitelma, jota urheilukellostani seurasin koko reissun ajan, vei minut soratielle ja sinne myös ajoin suunnitelman mukaisesti. Sain ajella aivan omassa rauhassa ja antaa järveltä puhaltavan tuulen jäähdyttää. Soratie oli hyväkuntoinen ajettava 32-millisillä renkailla ja pian löysin itseni Heinävedentieltä 476 menossa kohti Liperiä.

Heinävedentie oli täydellinen vastakohta aiemmalle. Autoja pyyhki ohi satasta tasaiseen tahtiin, mutta tie oli mukavan sileä ja vauhti saattoi pitää noin 30 km/h pitkän aikaa. Heinävedentietä ei tarvinnut ajaa pitkään kunnes saavuin tutuille seuduille Liperiin. Liperissä oli tullut pyöräiltyä monet kerrat aiemmin Joensuussa asuessa, ja siellä navigaattorin saikin laittaa turvallisin mielin pois päältä.

Liperissä oli vuorossa jälleen ruokailu ja paikaksi valikoitui satamassa ollut pitsakahvila tienvarsimainoksen perusteella. Kello oli vasta puolen päivän paikkeilla, joten en pitänyt mitään kiirettä, sillä majoitukseen Joensuussa pääsi vasta klo 16 alkaen. Söin kaikessa rauhassa ja totesin kellon olevan vasta yksi. Päätin siis ajaa Joensuuhun pienen lisälenkin kautta.

Pullot täyteen vettä ja kohti Käsämää. Ylitin Kuopiontien ja jatkoin kohti Sotkumaa ja Huhmaria. Tuttu reitti aiemmilta vuosilta. Huhmarissa pakollinen Höytiäisen tarkistus ja siitä kohti Joensuuta. Kuuma ilma oli verottanut vesivarantoja ja Joensuuta lähestyttäessä molemmat pullot alkovat kumista tyhjyyttään. Kurvasin Pilkkoon etsimään vettä ja löysin sitä Citymarketin sisääntuloaulasta. Laulurinteellä vielä siivottiin Ilosaarirockin jälkiä edelliseltä viikonlopulta ja Linnunlahdella ranta oli täynnä auringonpalvojia. Kurvasin kaupan kautta majoitukseen Kanervalaan.

Päivä 3: Joensuu-Ruunaa 167,6 km

Hyvin ilmastoidussa majapaikassa uni maistui ja pääsin jatkamaan matkaa vasta aamulla klo 9. Olin valinnut reitiksi syrjäisemmän Kulhon, Selkien, Mönnin ja Enon kautta kulkevan tien ja sainkin ajella näitä hyvin omassa rauhassa. Tiet olivat hyväkuntoisia ja matkanteko maistui ja tie tarjoili paikoin mahtavia vaaramaisemia Selkien ja Mönnin välillä. Enossa oli suunniteltuna lounastauko ja Enon keskustaa kohti laskeutuessani vastaan polki selkeästi ulkomaalainen retkipyöräilijä. Tervehdimme toisiamme ohi mennen, mutta kuulumisia ei vaihdettu. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mistä oli tulossa ja minne menossa. Liekkö ajanut EuroVelo 13 -reittiä…

Hyvän kotiruokalounaan jälkeen oli hyvä lähteä jatkamaan matkantekoa kohti pohjoista. Koukkasin Uimaharjuntien kautta Ahvenisentielle, joka osoittautui melko paljon liikennöidyksi ja tylsäksi tieksi. Poljeskelin aikani Ahveniseen ja pysähdyin ihailemaan Pielisen yli Kolille avautuvia maisemia. Tavoite oli vältellä tietä 73 (Lieksantie), joten Ahvenisen jälkeen kurvasin vasemmalle suunnitelmana ajaa Kelvän museotie.

Museotielle päästyäni ajoin sitä ehkä 200 metriä ja käännyin takaisin. Tie oli todella mutkainen, mäkinen ja pinnassa oli paksulti ajoa haittavaa irtosoraa. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen siirryin ajamaan Kelvänjärven ja Pielisen välistä Läpikäytävää. Tämä osoittautuikin edelliseen verrattuna hyväksi ratkaisuksi, sillä tie oli alusta päällystetty ja hyväkuntoinen. Päällysteeseen alkoi kuitenkin tulla lyhyitä katkoja ja lopulta päällyste loppui tyystin. Ajelin hiekkatietä hitaasti polttavassa kuumuudessa ja nimismiehenkiharoita väistellen aina Vuonislahteen, missä kartan mukaan piti olla kyläkauppa. Se kuitenkin oli lopettanut toimintansa, joten palasin hieman takaisin ja kävin täyttämässä vesipullot bongaamassani paikalliseen kylätaloon perustetussa kahvilassa. Samalla juttelin paikalle osuneen perheen kanssa, jolla oli paljon kysymyksiä retkestäni.

Loppumatka olikin sitten asvalttia (tosin aika huonokuntoista) aina Lieksaan asti, missä kävin syömässä pitseriassa hyvän ateria ennen Ruunaalle suuntaamista. Ruunaalla päätin poiketa vielä Neitikoskella menomatkalla, sillä totesin majoitukseen vievän soratien sen verran huonokuntoiseksi, että en olisi viitsinyt ajaa sitä erikseen koskilla käydäkseni. Kosket olivat heinäkuun kuivuuden takia todella vaatimattomat, joten kuvanottotauon jälkeen oli hyvä suunnistaa majapaikkaan, missä sauna jo lämpenikin.

Päivä 4: Ruunaa-Koli 169,8 km

Yksin suuressa hirsihuvilassa vietetyn yön jälkeen starttasin matkani viimeisen etapin noin klo 8:20 aamulla. Ruunaantien fillarointi aamulla jännitti hieman, siellä alueella on runsaasti karhuja, mutta tähän aikaan nallet olivat jo painelleen metsän syövereihin lepäilemään. Lieksassa oli vuorossa vielä juomapullojen täyttö, siellä niillä olisi päästävä Nurmekseen asti.

Tavoitteena oli jälleen tien nro 73 (Nurmeksentie) välttely ja siihen tarkoitukseen olin laatinut reitin kulkemaan Pielisen rannan tuntumassa kulkevia pieniä teitä pitkin. Lähdin ajelemaan Nurmesta kohti Kylänlahdentietä pitkin. Tie osoittautui pyöräretkeilijän unelmatieksi: hyvä pinta, kauniit maisemat ja todella hiljainen liikenne. Vierellä kulkeva junarata ylitettiin varmaan puolentusinaa kertaa, joten ei ihme että uusi tie oli linjattu hieman pohjoisemmas.

Lieksan ja Nurmeksen rajalla oli pieni hiljainen kylä ja tie muuttui sen jälkeen soratieksi. Aikani soratietä ajeltuani alkoi jo Nurmeksen taajama tulla vastaan ja sieltä koukkasin Bombaan. Bombassa vierailin pikaisesti katsastaen uimarannan ja ravintolatarjonnan. Sopivaa ravintolaa ei kuitenkaan löytynyt, joten ajoin Nurmeksen keskustaan pitsalle. Pitsan jälkeen maistui vielä jäätelo Nurmeksen satamassa kymmenien auringonpalvojien täyttäessä uimarannan.

Tästä matka jatkui kohti Kajaantietä ja Kolia. Tiesin tämän reissun raskaimmaksi osuudeksi, ja sitä se olikin. Mäkinen hiekkatie oikaisi Nurmeksesta Kutostielle ja matka jatkui sen laitaa vastatuuleen ja kovassa helteessä. Jos jotain positiivista, niin autoliikenne oli perjantai-iltapäivänä maltillista ja pyöräilijöille oli jätetty peräti metrin verran piennarta, missä ajella.

Juuassa oli pakko pysähtyä hetkeksi täyttämään vesipulloja ja pitämään evästaukoa. Umpitylsän tien poljeskelua piristi kuitenkin tieto siitä, että Kolinportti oli noin 30 kilometrin päässä ja Ukko-Koli noin 40 kilometrin päässä. Juuasta eteenpäin lisäjännitystä tarjosi uusi päällyste, johon ei oltu maalattu vielä minkäänlaisia reunaviivoja.

Kun Kolinportti viimeinen tuli vastaan, alkoi fiilis nousta huomattavasti. Tie oli tästä eteenpäin taas hyvin tuttu aiemmilta vuosilta, ja jaloissa oli hyvin energiaa Ylä-Kolintien nousua varten. Ilman ihmeempiä taukoja ajelin Kolin kylälle ja siitä kohti Ukko-Kolia. Viimeiset pari kilometriä sai puuskuttaa lastin kanssa Suomen mittakaavassa varsin hyvää ylämäkeä, kunnes viimein Kolin kansallismaisema aukesi eteeni. Se oli siinä!

Mitä jäi käteen?

Muuta kuin kovettuneet kämmenet? Näin jälkeenpäin mietittynä teltta olisi mahdollisesti ollut fiksumpi majoite matkassa, sillä se antaa niin paljon enemmän vapautta päivän aikana sellainen matka kuin itseä kulloinkin sattuu huvittamaan. Omalla pyöräilytaustalla olisin voinut hyvin ajaa päivittäin vielä huomattavasti pidempiäkin siirtymiä, mutta varatut majoitukset pakottivat pysymään suunnitelmassa. Neljän päivän reissulla ajopäivien rytmityksellä ei ollut minulle kovin suurta merkitystä, mutta pidemmällä reissulla kevyempiä päiviä olisi luultavasti tarvinnut pitää esim. joka neljäs.

Reissu oli myös hyvä kokeilu siihen, mitä kaikkea kannattaa mukana kuljettaa. Itse kuljetin arviolta 8-10 kiloa tavaraa mukana, joista yli puolta en tarvinnut. Ylimääräistä oli shortseja ja t-paitaa sekä alushousuja lukuunottamatta kaikki muut siviilikamppeet. Pyöräilyvarusteista ylimääräinen ajopaita, toiset pyöräilysukat, lisähihat, tuuliliivi, aluspaita ja sadetakki jäivät kokonaan vaille käyttöä, vaikka sadesäällä niistä olisi ollut iloa. Kesällä kyllä pärjää sateen kanssa vähemmälläkin. Reissuun olisin kaivannut toisia kenkiä majoituksessa liikkumiseen sekä pesuainetta ajovaatteiden päivittäiseen pesuun. Hiertymien varalle ostin Joensuusta bepanthenia, kun kämmenissä ja takapuolessa alkoivat kilometrit jo tuntua.

Kokonaisuutena reissusta jäi todella positiivinen muisto ja olen aivan varma, että lähden retkelle pyörällä vielä uudestaan! Pyörällä maisemia ehtii ihailla paljon paremmin ja tulee käytyä paikoissa, joihin ei normaalisti tule poikettua.

Seuraavaksi luultavasti kokeilen retkeilyä maastopyörän ja teltan kanssa. Suosittelen muitakin rohkeasti pyöräretkelle, vaikka vain yhdeksi yöksi johonkin idylliseen B&B-paikkaan!

Teemu Saramäki